Vesa Vuorinen
Eri puolilla maailmaa on tieteellisissä tutkimuksissa tehty merkittäviä havaintoja mielen keskeisestä merkityksestä
fyysisten sairauksien syntymisessä ja yhtä lailla mielen merkittävään osuuteen myös parantumisessa.
Kun koululääketiede pyrkii hoitamaan sairauksien seurauksia, niin päähuomio tulisikin kiinnittää sairauksien syyhyn eli mieleen.
Tutkijat sairaaloissa ovat kliinisten kuolemantilojen yhteydessä tulleet siihen tuloksen, että tietoisuutta on aivojen ulkopuolella.
Itse asiassa tämä merkitsee sitä, että mieli ei sijaitse aivoissa, eivätkä ajatukset siten synny aivoissa vaan mielessä.
Lumelääkkeiden on todettu vaikuttavan yhtä hyvin kuin kemiallisten lääkkeiden, jos potilas luulee ja elää siinä uskossa,
että hän on saanut oikeita lääkkeitä. Toisaalta jos lääkäri sanoo tehokkaastakin särkylääkkeestä, että särky aluksi pahenee,
niin todella näin tapahtuu, jos potilas luottaa lääkäriinsä. Tällöin lääkkeen normaali vaikutus ei toteudukaan.
Ihminen toimii vanhojen muistojen ja alitajunnassa olevien ohjelmien mukaan. Ne voivat olla syynä sairauksiin, ylipainoon
ja muihin kielteisiin asioihin. On olemassa menetelmä, joilla nämä ohjelmat ja muistot voidaan puhdistaa.
Sen jälkeen on mahdollista vastaanottaa jumaluudelta innoituksia, jotka johtavat kielteisten asioiden muuntumiseen toivotunlaisiksi.
Vesa pitää lauantaina luennon klo 16:00-16:45 aiheena: "Mielen osuus parantumisessa".
Vesa Vuorinen
Vaasa
puh. 06-315 4828
Sähköposti: vesa-matias.vuorinen(at)pp.nic.fi
|